Päänsärky.

En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Haluan pois.

Obsession.

Istun vetta valuvana ja hieman paivettyneena tietokoneella, strategisista a:n ja o:n puuttuvista pisteista paatellen olen kuin olenkin ulkomailla. Ajattelin etta viettaisin koko loman ulkomaailmasta eristaytyneena ja en vaivautuisi ollenkaan nykypaivan sosiaaliseen verkkoon, internettiin. Kohtalon oikusta satuin lukemaan erittain mielenkiintoista kirjaa, Paolo Coelhon Portobellon noitaa (alkaa toki kasittako vaarin, tama on ensimmainen Paolo Coelhon kirja joka on koskaan sattunut kasiini, enka kuulu hanen vannoutuneeseen ihailijakerhoonsa, kuten niin monet nykyaan tuntuvat). Luin tata mainiota kirjaa, joka kertoo valloittavan oudosta nuoresta naisesta, joka seikkailee ympari maailmaa, ja jonka elaman ja ajatusmaailman Coelho on paattanyt ikuistaa kirjaksi. Tulin ajatelleeksi omaa elamaani, haluani ikuistaa se muiden luettavaksi ja tutkittavaksi, ja mieleni valtasi pakonomainen halu kirjoittaa. NYT.

Etelassa sielu lepaa. Makaan paivat auringossa, otan valokuvia, kuivattelen hiuksiani (jotka varmoista paatoksistani huolimatta kastelin), juon Tequila Sunrisea, Poseidoneja, Zombieta (drinkki joka lienee Enriquelle mieleen), Pina Coladaa, Vodka 7uppia.... Lista jatkuu kauan. Huomenna lahden kaymaan paikallisessa pikkukylassa, valokuvaamassa ja katselemassa vanhaa satamaa, tirkistelemassa pikkukauppoihin ja todennakoisesti polttamassa naamani auringossa.

Mielta lammitti isan kanssa yhdessa ja salaa poltettu tupakka, siskon nauru ja valittaminen, pikkuveljen polskiminen ja jaatelotahrat naamassa, aidin punainen iho ja lapsenomainen nauru kun han loiskii vetta paalleni (kastellen rastani).

Maksettu internet-aika alkaa olla lopussa, mutta mieleeni juolahtaa viela tarkea asia elamassani. He ketka jaivat Suomeen. Rakkaat ystavani.