Viikonloppu sujui sekavassa mielentilassa ja eeppisissä tunnelmissa. "Hei mulla on idea! Mennään vessaan ja otetaan paidat pois!!!" "Joooooooo!"
Lauantaina suuntasimme porukalla suuntamme Vallilaan, jossa ystävämme asustaa. Olimme menossa juhlimaan hänen lähtöään kaukaisiin maihin sotimaan kaukaisen asian puolesta, ja odotimme innolla tulevaa iltaa. Olin varannut reissulle pari pulloa viiniä, kaksi legendaarista Melnik 13 punaviiniä. Avasin ensimmäisen pullon bussissa, jossa törmäsin naiseen, joka sattui olemaan vanha tuttavani. Muistelin hetken pullo kourassa yhteisiä hetkiämme DTM:ssä ja kulkiessa Helsingin katuja käsi kädessä. Se siitä, join lisää.
Saavuimme Vallilaan hieman eksyksissä, onneksi eräällä oli puhelimessaan maaginen karttalaite, joka löysi meidät turvallisesti perille. Ja toisin kuin joku toinen bileisiin saapunut, me emme menneet koputtamaan Hell's Angelsien tukikohdan ovelle kyselemään "Juhon bileistä".
Ilta tiivistettynä: tanssimme, joimme, otimme paidat pois vessassa (med Enrique), lauloimme Bohemian Rhapsodyn takapihalla monen monituista kertaa, katselimme sammuneita, lauloimme lisää, keräsimme kertyneet pullot pöydälle (josta loppui tila), juhlimme, juhlimme ja juhlimme. Löysin vielä yhden pullon mainiota valkoviiniä. Paita liivini alta katosi maagisesti, jättäen jälkeensä vain juuri ja juuri säädyllisen liituraitaliivin. Tanssin, tanssin, tanssin! Nukahdin kuudelta vain herätäkseni samoissa tunnelmissa aamulla, musiikin jo soidessa! Hyppäsin mukavasta punkastani jo valmiiksi tanssien, Enriquen ensin heräteltyä minua. "Vielä 5 minuuttii örrhh". Tasan viiden minuutin päästä tanssijalka jo vipattaakin muiden nukkuvien ja krapulaisten ihmisolentojen ympärillä, kaikkien tuskaillessa ja rypiessä omassa kurjuudessaan. Jopa edellisenä iltana alasti sammunut ja patjalleen oksentanut poika tuli kyselemään housujaan ja jakamaan elämänviisauksiaan. Maistelin aamulla jotain vihreää, joka hieman rauhoitti mieltäni ja laimensi intoani, katsoimme elokuvaa.
Ahh olemisen sietämätöntä keveyttä, elämän absurdeja muotoja joita se satunnaisesti ottaa, ilman omaa valintaa tai tahtoa, vieden elämän teille tuntemattomille, aaville aavikoille, sankkoihin metsiin, Vallilaan!
Saan viestiä bussin mysteerinaiselta. "Olen tulossa kaupunkiisi kahden viikon päästä perjantaina. Löytyisiköhän minulle sija vierestäsi?" Viesti ei tietenkään ollut yhtä tyylitelty kuin korea käden jälkeni antaa ymmärtää, mutta tarkoitus tulee selväksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti