Kriisinpoikanen.

Heräsin tänään klo 15.32. Taas. Ei ihme, että heti herätessään tulee irrallinen ja merkityksetön olo. Heräsin ja katselin kämppääni, vaatteita lattialla, kissankarvoja matossa, viittä tyhjää mehupurkkia (eikä tietenkään yhtään mehua mitä JUODA), kissankarvoja vaatteissa, kissanhiekkaa lattialla, matolla ja oikeastaan joka paikassa. Ensimmäinen ajatukseni oli tietenkin heittää valkoiset ja pitkäkarvaiset kissani ulos ikkunasta ja sanoa että tervemenoa, minäkin pärjään omillani, miksi te ette pärjäisi. Katsoin kissojeni viattoman pirullisia, KARVAISIA naamoja ja hellyin, ehkä vienkin ne vaan kissataloon.

Heräsin muutenkin täysin oudossa mielentilassa, halusin puhdistautua. Eikä pelkäsään fyysisesti, vaan henkisesti, eettisesti ja öö moraalisesti. Tai en tiedä, mutta jotain oli tehtävä tälle elämälle. Halusin siivota asuntoni, laittaa taulut seinille, hankkia rahaa ja leikata hiukset. Aina välillä katsoessani hiuspehkoani, joka koostuu takuista, rastoista ja epämääräisistä hiusmassoista, tulee jännä olotila joka huutaa aivojeni pohjalla: "Leikkaa ne pois, ole VAPAA!" Silti mietin että en varmaan pärjäisi kaljuna, taikka siilinä. Mutta "puhdistautumisprosessi" ei tuntuisi loppuun asti viedyltä ja lopulliselta ilman hiusten eliminointia. Tiedän, että ikävöisin hiuksiani. Ikävöisin niiden silittelyä, jokaisen rastan loputonta ihmettelyä ja ihastelua.

Juuri kun mietin tätä hiusteni filosofiaa, vanhemman puoleinen mies tulee Glory Daysissa kyselemään niistä. "Varmasti ei oo oikeat? Meillä on työpaikalla tyttö jolla on myös tuollaiset, jatketta ja kuitua koko homma!" Ei oo ei. Kiitos tästä. Ehkä nää pysyykin vielä hetken. :) "Onkos sulla muuten poikaystävää, noin nätti tytönlirpukka? Varmasti on. Mitäs sie siinä konneella, eikös se oo elämän tuhlaamista? Hä?" Ei oo poikaystävää. Joo, onhan se elämän tuhlaamista. Joo, ei... Joo. Jätä mut rauhaan.

Pitäisi kanssa lopettaa ryypiskely, juopottelu, turha päihteily, ulkona rilluttelu, myöhään valvominen, ihmissuhteiden sotkeminen, yleinen paheellisuus, liika nukkuminen, baareissa notkuminen, elämän skippaaminen ja velvollisuuksien pakoilu. Mistä löytää se tarvittava puhti, mistä löytää motivaatio? Ei sitä kotoa löydä, mokomassa kopissa tulee vain klaustrofobinen olo. Ei sitä täältä Glory Daysista löydä, se on varmaa. Etsinkö siis Lundista, koulun käytäviltä, kirjastosta, kavereiden nurkista, jokirannasta vaiko torikahvilasta? Ei, en löydä sitä sieltäkään. Ehkä pitäisi etsiä sitä itsestä, syvältä minän sopukoista? Turhaa lässytystä ja tekotaiteellista paskaa. Ehkä se tulee jos on tullakseen.

Molly kuittaa, paljon valoisimmin ajatuksin kuin aloittaessaan.